TransGranCanaria 2013
Leif Jokmoksonin maailmanmatkailu perheen kanssa johti taas yhteen
hullutukseen. Leifille ei puolimaraton vuosi sitten Las Palmasissa riittänyt,
vaan kuultuaan tästä 119km ultravuorijuoksusta, katastrofin ainekset olivat
valmiit. Matkat varattiin jo loppukesästä 2012 ja ilmoittautumisetkin
hoidettiin samaan aikaan, Tariusta ja allekirjoittaunutta kun ei ole vaikea
houkutella…
Kisaan valmistautuminen ei ollut ihan täydellistä, niin kuin yleensä, kun
kaikkea muuta kivaakin aina haluaa tehdä. Ei kuitenkaan ihan retuperälleenkään
valmistautuminen mennyt, keskeyttäessäni 55km väliasemalla (oman gpsn mukaan
60,5km) jalat vielä uhkuivat voimia ja muutenkin oli hyvät fiilikset… mutta se
ikuinen sama vaiva, joka on niin monet kerrat pakottanut keskeyttämään 24h
rogaining-kisat joskus 18 tunnin kohdalla (no, rogaining-kisaahan ei
varsinaisesti keskeytetä, vaan tehdään vaan reittisuunnitelmaan muutos ja
oikaistaan maaliin), alkoi taas vaivata joskus 10 tunnin jälkeen. Oli jo
vaivannut kisaa edeltävinä päivinäkin, mutta sain hoidettua kuriin ennen
starttia, mutta kun ei niin ei.
Mutta olihan siellä se kisakin. Hotellilta lähdettiin perjantai-iltana
talsimaan kilometrin matkaa paikalle, josta järkkäreiden bussit poimisivat
meidät kyytiin ja kuljettivat starttipaikalle Agaeten kylään. Bussista
siirryimme rumpupärinän säestyksellä starttiviivalle odottelemaan lähtöä. Ennen
starttia tapasimme myös neljännen suomalaisen kisaan lähtijän, Amazonin
Kardaanin, jonka kanssa yhdessäerikseen taivalsimme ensimmäiset 55km välillä
toisiamme ohitellen.
Startti sitten vihdoin tapahtui vuorokauden vaihtuessa, eli lauantaina klo
00.00. Varustuksena n. 6kg reppu selässä, jossa pakolliset varusteet ja
ylimääräistä energiaa tankkausasemien välejä varten. Suunnitelmissamme oli,
että kolmistaan vedämme ainakin ensimmäisen yön, jonka jälkeen erkanemme
tilanteen mukaan. Ensimmäinen 10km ensimmäiselle vesitankkausasemalle oli
silkkaa nousua, 1200 metriä ylöspäin. 430 juoksijan letkan lähes hännillä
”juoksimme” sauvoja apuna käyttäen rauhallista tahtia. Jo tämän kympin jälkeen
totesimme, että juoksualusta on ihan jotain muuta kuin odotimme. 2,5 tuntia
ekaan kymppiin oli kuitenkin ehkä enemmän jota odotimme, vaikka alkuperäiseen
suunnitelma-aikatauluun se menikin.
Pikainen tankkaus ja matka jatkui. Seuraava tankkausasema oli 19,5km
kohdalla, jonne edettiin ”tasaista” ylävuoristoa. Teknisesti helpompi pätkä,
joka menikin huomattavasti ripeämpää tahtia. Taidettiin jopa oikeasti juosta
suurin osa pätkästä. Tällä asemalla pitikin jo täyttää juomarakot ja tankata jo
hieman huolellisemmin. Nyt oltiin jo edellä aikataulusta, korostettakoon että
tuo aikataulumme oli tehty maaliin ehtimiseksi, eikä ollut mikään etukäteis
”tavoite”.
Seuraava kymppi olikin sitten jo jotain ihan muuta. Tankkausasemalta
lähdettiin pudottamaan todella rajua alamäkeä, jyrkkyyttä riitti ja juokseminen
käytännössä mahdotonta. Laakson pohjalta sitten käännyttiin ylöspäin ja
ylämäkeä sauvojen avulla puhkuessa keskittyminen herpaantui ensimmäisen kerran
pahemmin. Eksyimme reitiltä muutaman sata metriä polkujen haarassa, onneksi
Leifillä oli näytöllinen gps hyvillä kartoilla ja reittijäljellä varustettuna,
sen avulla tajusimme missä ollaan ja löysimme takaisin reitille. Tässä
vaiheessa kirosimme ensimmäisen kerran reitin merkinnän tasoa, jossa todellakin
oli toivomisen varaa. Jo aiemmin olimme harhautuneet reitiltä muutaman kymmenen
metriä risteyksissä. Seuraavalle tankkausasemalle 28,5km kohdalle olikin sitten
taas jokunen sata metriä nousua. Asemalla totesimme, että edellisellä välillä
ansaittu ylimääräinen aika aikatauluumme oli tällä pätkällä menetetty.
Neljännes matkasta kuljettu, ja yhtään ”hyvää” ei ollut kellossa… Ei hyvältä
näyttänyt lopputulosta ajatellen.
Seuraava pätkä olikin sitten hieman pidempi. 43 kilometrin asemalla olisi
eka maraton ja yli kolmannes takana. No sinnekin piti tietysti ensin päästä.
Tämäkin pätkä oli yhden laakson ylitys, eli rajusti alas ja vielä pidemmästi
ylös. Ja sama erittäin tekninen alusta vaan jatkui. Ne, jotka ovat juosseet
Kolilla Vaarojen Maratonin, tietävät mitä on vaativa tekninen alusta. Itse 4
kertaa Vaarojen Maran juosseena voin todeta, että Kolin polut ovat tähän
verrattuna lastenleikkiä… 43 kilometrin asemalla olimme käyttäneet aikaa
10h20min. Eihän meillä vauhti ole mitään tosikisaajien menoa, mutta tässä
vaiheessa oli hyvä verrata, että aikaa 43 kilometriin oli käytetty 1,5 kertaa
enemmän kuin mitä olimme Kolilla juosseet… ja olimme kaikki ihan hyvissä
voimissa, vauhtia ei vaan yksinkertaisesti kyetty nostamaan…
Seuraava pätkä olikin sitten taas hieman pidempi, nyt mentiin kuitenkin jo
alamäkeen suurimmalta osin. Ja päivänvalokin auttoi jo matkan tekoa, ei
tarvinnut enää otsalamppua päätä kiristämään. Eli nyt oli ensimmäinen pätkä,
missä piti päästä nautiskelemaan maisemista ja matkan tekokin piti olla hieman
kevyempää alamäen avulla. No kyllä se sitä olikin aluksi. Kunnes piti taas
lähteä yhtä rinnettä kapuamaan ja sorruimme hyvänolontunteeseen ja unohdimme
taas olla tarpeeksi tarkkana reittiopasteiden suhteen. Hiekkapohjaista
metsätietä aikamme juostuamme totesimme, että opasteita ei ole hetkeen näkynyt.
Koska sateen pehmentämään tiehen oli painunut niin reilusti kisaajien
jalanjälkiä jatkoimme eteenpäin. Kunnes lopulta usko loppui ja Leifin oli
kaivettava gps esiin repusta. Gps kertoi karun totuuden, olimme juosseet toista
kilometriä harhaan, joten ei muuta kuin samaa tietä takaisin yli 2 kilometriä
ylimääräistä juosseena, ja kaikki vielä kohtuu jyrkkää mäkeä. Emmekä tosiaan
olleet ainoita, sen verran paljon oli muidenkin jalanjälkiä. Tässä vaiheessa
minulla alkoi vanhat vaivat kiusaamaan, ja pidin ylimääräisen huoltotauon. Huolellinen
rasvaus ja osittainen varusteiden vaihto auttoi vähäksi aikaa, mutta kun
ongelmani on sellaista laatua, että kun se alkaa vaivaamaan, on huolto yleensä
myöhäistä ja paranemiseen tarvii viikon. Toinenkaan ylimääräinen huoltotauko
tällä välillä ei tuottanut toivottua tulosta, joten oli aika tehdä henkisesti
rankka ratkaisu. En maininnut Leifille ja Tariukselle mitään ratkaisustani
ennen 55km tankkausasemaa (omassa gps:ssä 60,5km), siellä ilmoitin jättäväni
leikin kesken. Olisi toisaalta tehnyt mieli jatkaa vielä ainakin seuraava
pätkä, kun päivänvaloa ja maisemia olisi riittänyt, mutta yhteenhiotulle
tiimillemme on aina vaikeaa jättää ketään porukasta. Jos olisin päättänyt
jatkaa, olisin todennäköisesti kivuiltani hidastanut matkan tekoa, jolloin muidenkin
läpipääsy olisi vaarantunut ajanpuutteessa.
Matkanteko siis katkesi osaltani 14,5 tunnin jälkeen, muiden jatkaessa
matkaa. Myös 4. tapaamamme suomalainen, Amazonin Kardaani, tuli 55km asemalle
10 minuuttia meidän perässä, ja jatkoi matkaa vielä tässä vaiheessa.
Minulta kesti 5 tuntia päästä pois maastosta järjestäjien kuljetuksella.
Hotellilla pääsin seuraamaan netin välityksellä muiden etenemistä. Amazonin
Kardaani oli keskeyttänyt kuulemma jossain seuraavien asemien välillä, kokien
jännittäviä hetkiä maastosta poispääsyn kanssa, kun järjestäjät eivät
suostuneet pelastamaan väliltä ja 112:ta ei kuulemma kiinnostanut… no, pääsi
kuitenkin pois raahautumalla johonkin tienvarteen ja sieltä liftaamalla lopulta
sattumalta ohi ajaneen ambulanssin kyytiin… kuulemma. Tarius keskeytti 95km
kohdalla, katkaistuaan toisen sauvan alamäessä sen päälle kaaduttuaan 5km
aiemmin. 95 km kohdalla Tarius oli myöhässä 1,5 tuntia järjestäjien cutoff
ajasta…joten pakkoliputus ulos kisasta tapahtui. Tosin rahkeetkaan ei olisi enää
viimeisille pätkille riittänyt.
Nettiseurannasta totesin Leifin olevan aikataulussa edelleen 111km
kohdalla, joten raahauduin hotellilta kilometrin matkan maalipaikalle
loppuviitoituksen varteen hurraamaan. Leif saapuikin maaliin klo 5.44
sunnuntaiaamuna, 119km juosseena ja aikaakin jäi vielä 16 minuuttia ennen
maalin sulkeutumista. Hienosti tehty, ottaen huomioon, että matkalla oltiin jo
aikataulusta jäljessä.
Kisan veti läpi myös toinen suomalainen alle 25 tunnin ajassa, onnittelut
myös siihen suuntaan. Kaiken kaikkiaan 435 matkaan lähteneestä maaliin pääsi
265, aika kova keskeyttämisprosentti. Kertoo jotakin reitin kovuudesta ja
olosuhteista. Sateet aiheuttivat reitille paikoin alustan pehmenemistä ja
liukkautta. Lisäksi sääolosuhteet tuntuivat aiheuttaneen monille yllätyksiä
vaatetuksen osalta. Asemalla jossa itsekin keskeytin, oli useita kilpailjoita
värjöttelemässä avaruuslakanan alla, joka kuului pakollisiin varustuksiin.
Itselläni ei ollut hätää, koska en ole koskaan lähtenyt liian heppoisin varustein
maastoon, ja tämäkin kokemus taas osoitti, että tietyistä varusteista ei
kannata tinkiä. Ylimääräisenä repussa oli tuulen ja vedenpitävä goretex-asu. Se
ei paljoa paina, mutta on halpa henkivakuutus jos maastossa jotain sattuu.
Itse kisassa varusteena oli jalassa ohuet Bridgedalen sukat ja Salomonin
Speedcross 3:t. Lyhyet lahkeettomat kalsarit ja shortsipituuteen katkaistut
Aries –suunnistushousut. Paitana lyhythihainen tekninen paita. Pakollisiin
varusteisiin kuulunut päähine oli koko ajan repussa, päässä pimeällä Retki
Explorer 140 otsalamppu. Näillä varusteilla kisassa pärjäsi nippanappa, niin
kauan kuin matka eteni. Jo parin minuutin tauolla oli pakko vetäistä
goretex-takkia niskaan sateen ja tuulen vuoksi. Päivälämpötila oli jossain
parinkympin tienoilla laaksoissa, vuorilla ehkä kympissä. Yöllä varmaankin
jossain 5-13 välillä.
Keskeytys aina tietysti harmittaa. Kiitos henkisestä tuesta kaikille
ystäville, jotka olitte huolissanne masennukseni tasosta heti kisan jälkeen,
harmitus oli kuitenkin huomattavasti oletettua pienempi. Pitäisi tietysti olla
hieman huolestunut tässä vaiheessa 40 -vuotisella urheilu-urallani, että oppii
keskeyttämään ilman uhoa ja raivoa ja ilman ”kyllä minä vielä näytän”
–ajatusta. Sen sijaan ajatukset pyörivät enemmän ”ihan hyvä keskeyttää
kun tuntuu vielä hyvältä”… ei ole ihan hyvä ajatusmaailman muutos näitä
ultramatkoja ajatellen… Täytynee antaa itsensä palautua tästä 60km
vuoristo”puolikkaasta” ja keskittyä sen jälkeen tiettyjen ongelmien ratkaisuihin.
Ensi kesänä tuskin tulee lähdettyä yli 12 tunnin kisoihin, jos ei ratkaisuja
löydy. Pitää sitten kuitenkin vetäistä enemmän noita 12 tuntisia…
Savon Raketti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti