Mentiin sitten Haltille, ma 5.8 - ti 6.8.2019.
Tästä on vierähtänyt jo vuosi, mutta päätin muistella mennyttä retkeä ja kirjoittaa siitä jotain ylöskin, kun on vielä jotenkin muistissa.
Retki alkoi tunturisuunnistuksella Kilpisjärvellä. Perjantaina prologi 3 valtakunnan suunnistuksella. Lyhyt suunnistusrata kiersi 3 valtakunnan rajapyykin maisemissa, startti ja maali Ruotsissa, reitin kiertäessä Norjan ja Suomen puolellakin. Elämys tuokin. Sieltä hölkättiin takaisin Kilpisjärvelle retkeilykeskukseen majoitukseen, matkaa kertyi päivälle n. 20 kilometriä.
Lauantaina ja sunnuntaina oli sitten vuorossa varsinainen tunturisuunnistus, Tariuksen kanssa A-parisarjassa. Matkaa kertyi näissäkin n. 20 kilometria molempina päivinä.
Nämä siis pohjustuksena varsinaiselle tarinalle, kannattanee ehkä myös lukaista vanhempi blogiteksti ”Ei sitten menty haltille”, siitä saa jotakin käsitystä siitä miksi Haltille piti päästä.
Oltiin jo kotoa lähtiessä pohdittu, että jos sää sallii, niin rykäistään tunturisuunnistusten jälkeen Haltille. Eikä mitään viikon retkeä...vaan kerralla, nukkumatta, ja sen enempää lepäämättä matkalla. Tähän ratkaisuun oli useampikin syy, aiemmin sinne ei siis päästy, ja yksi tavoite on ollut myös juosta yli 100km putkeen. Se on ollut niin lähellä, niin monesti 24h rogainin kisoissa, mutta aina jäänyt n. 95 kilometriin.
Maanantaiaamuna aamupala hotellilla ja autolla luontokeskuksen parkkipaikalle. Startti n. klo 10.
Varustuksena molemmilla kevyet reput, joissa evästä ja varavaatetusta, ja juoksusauvat. Itselläni muutama ruispalakerrosleipä metukalla ja juustolla, siripirejä, suklaata. Juomarakossa 2 litraa hartsporttia ja repun pohjalle piilotettuna ½ litran kokispullo loppumatkan piristykseen.
Reitiksi oli valittu kalottireitti edestakaisin ilman oikoja tai ylimääräisiä kiertoja. Kalottireitti myös siitä syystä, että reitti on mitattu ja ei ole pakko luottaa gps:iin matkanmittauksessa. Tärkeimpinä syinä kuitenkin turvallisuustekijät. Reitillä säännöllisesti autiotupia ja muita kulkijoita jos tulee pahoja ongelmia. Tuolla kun ei puhelimet toimi kuin alkumatkalla ja Haltin huipulla. Jälkeenpäin tuli kyllä mietittyä, että jos uudelleen tällaiseen tulee lähdettyä, niin satelliittipuhelin ehdottomasti mukaan. Niitä olisi ollut retkeilykeskuksella vuokrattavanakin.
Luontokeskukselta startattiin klo 9.50, ensimmäinen päämäärä Saarijärven tupa. Matka eteni rauhallista tahtia, suurin osa matkasta loivaa ylämäkeä. Ylämäet reipasta sauvakävelytahtia, alamäet ja tasaiset kevyttä hölkkää. Aurinko paistoi ja lämmintä reilut 15 astetta. Mahtava fiilis. Saarijärven tuvalle saavuttiin klo 12.30, matkaa takana 11km. Tuvalla pikaisesti nimet vieraskirjaan ja matka jatkui.
Seuraava etappi Kuonjarjoen tupa. Ensimmäinen pitkä, rankempi nousu Guonjarvarrin yli. Tuvalle saavuttiin klo 14.40, matkaa takana 20 km.
Matka jatkui kohti Meekonjärven varaustupaa, jossa käytettiin huussia. Autiotuvalla ei käyty, kun on hieman reitiltä sivussa. 29km, klo 16.50. Edelleen hyvät fiilikset.
Meekolta seuraavat 10km Pihtsusjärvelle. Tupa täynnä väkeä iltapuuhilla. Jotkut katsoivat meidän menoa kateellisena ja kysyivät repun painoa. Lähtiessä oli n 7kg. Kyselivät olimmeko jäämässä yöksi, sanoimme käyvämme vaan Haltilla ja jatkamme saman tien takaisin Kilpisjärvelle. Saimme osaksemme hämmentyneitä katseita. Nimet vieraskirjaan ja matka jatkui. Takana 39km, kellonaikaa ei tullut kirjattua ylös.
Tässä vaiheessa edessä viimeinen etappi ennen paluumatkaa. Laskettiin, että Haltilla ollaan aika tarkkaan auringonlaskun aikaan. 50 km täyttyi hieman ennen Haltia ajassa 12h54min. Haltilla oltiin klo 22.53, gepsi näytti 52km. Auringonlasku oli upea katsella Suomen ”katolta”. Tässä vaiheessa oli pakko lisätä vaatetusta, ylhäällä tuuli reilusti ja lämpötila oli laskenut reilusti. Alaosa meni edelleen, ja koko loppumatkan, pelkillä trikoilla, mutta yläosaan lisäsin pitkähihaisen paidan ja mikrofleesen jo aiemmin lisätyn tuulitakin alle.
Ensimmäinen paluuetappi Haltilta Pihtsuksen kämpälle. Oli todella kylmä. Lämpötila laski rajusti ja vauhtia oli vaikea pitää Haltin rinteen kivirakassa. Pihtsuksen kämpälle saavuttiin joskus klo 2 aikoihin. Sisällä ihanan lämmintä, kaikki laverit ja lattiakin osittain täynnä kuorsaavia retkeilijöitä. Lattialla oli sen verran tilaa, että pidimme 15 minuutin tauon lattialla maaten jalat penkille nostettuna. Valoja ei raaskittu käyttää, ettei porukka herää, joten pimeässä rustasin vieraskirjaan onnistuneesta auringonlaskuhuiputuksesta muutaman rivin. Tai en tiedä oliko ne rivejä, kun en nähnyt mitään. Mahtoi olla porukalla aamulla mukavaa luettavaa. Tarius harkitsi tässä vaiheessa jo keskeytystä ja nukkumaan jäämistä, mutta jatkettiin sitten kuitenkin matkaa. Tai minä olisi jatkanut joka tapauksessa, vaikka Tarius olisi luovuttanut.
Matka jatkui sitten kohti Pihtsusköngästä, jota ihailtiin 63 kilometrin kohdalla kello 3.25.
Sieltä raahustaen eteenpäin väsyneenä, jalat kuitenkin ihan hyvässä kunnossa ja voimissa. Kuonjarin kämpällä pidettiin taas 15min jalkojenlepuutustauko lattialla maaten. Pikaeväitä nautiskeltiin ja taas baanalle.
Guonjarvarrin etelärinteellä pidettiin lyhyt aamupalatauko, kilometrejä takana 84 ja kello n. 9.50.
Saarijärven tupakin ohitettiin kohtuu pikaisesti ja viimeiset kilometrit tuntuivat tosi pitkiltä. Vaikka päivä oli aurinkoinen ja eilisen tapaan lämmin, ei tullut mieleenkään vähentää yöllä lisättyä vaatetusta. sen verran energiat vähissä, ettei tainnut enää riittää kropan lämmitykseen.
Toinenkin matkan tavoite täyttyi sitten lopulta Tsahkaljärven itäpäässä, kello 13.16 gepsi näytti tasan 100km. Halattiin ja tirautettiin muutama onnen kyynel.
Tästä ”maaliin” menikin sitten kohtuu reipasta hölkkää alamäkeen, luontokeskuksen parkille ja autolle saavuttiin klo 14. Aikaa 104 kilometrin pikamarssiin kului siis yhteensä 28h10min.
Yllättävän hyvässä kunnossa jalatkin, matkaa olisi voinut hyvin jatkaa vielä jos olisi ollut tarvis, mutta mukava oli päästä hotelliin lepuuttamaan ennen kotimatkaa.
14.8.2020 Savon Raketti
