torstai 31. heinäkuuta 2014

EIGER ULTRA TRAIL 101 km, +/- 6700 m, aikaraja 28 h

Grindelwald 19.-20.7.2014

Kisapaikalle saavuimme torstai-iltapäivänä 17.7 ja majoittauduimme mukavaan 70 neliön huoneistoon alppimajassa. Sijainti n. 300 m kisakeskuksesta ylärinteen puolella. Kahdelle isommalle lapselle oma makuuhuone ja pienin pötköttämään aikuisten makuuhuoneeseen omaan lastensänkyyn. Lisäksi huoneisto käsitti olohuoneen täysin varustetulla avokeittiöllä, sekä wc/suihku-osaston. Olosuhteet kisaan valmistautumiseen paikkakunnalla olivat siis kohdillaan.

Perjantaina aamutoimien jälkeen kisakeskukseen ilmoittautumaan ja tarkastuttamaan pakolliset varusteet. Hyväksytyn suorituksen jälkeen vielä kyselyt järjestäjiltä geelien ja patukoiden käytöstä. Osassa kisoista kun on ollut tapana rajoittaa jaettavien tuotteiden nauttiminen vain huoltopisteisiin. Täällä kuitenkin luvattiin, että geelejä ja patukoita saa ottaa mukaan matkalle nautittavaksi huoltopisteiden välillä. Enää oli jäljellä kisailijoille tarjottavan pastasatsin tunkeminen kitusiin ennen paluuta kämpille lepäilemään ja valmistautumaan illan infotilaisuuteen (klo 19.30-20.15). Infossa esitettiin perushuttua juomisen tärkeydestä (luvassa oli päivälle +30 astetta ilman pilviä ja yöllekin alimmillaan +16 astetta) ja mahdollisten ukkoskuurojen vaaroista. Ei mitään uutta, mitä ei maalaisjärjellä olisi muutenkin tajunnut tehdä. Infosta taas kämpille ja yrittämään unta palloon. Nukahtaminen sujui yllättävän helposti muutaman huonompiunisen yön jälkeen.

Herätys oli säädetty kolmeksi, mutta yrityksistä huolimatta uni ei enää kahden jälkeen maittanut. Koska väkisinmakaaminen on rikos, päätin nousta aamupalalle ja valmistella varusteet kaikessa rauhassa. Vaimokaan ei saanut unta vaan nousi seuraamaan jalkojen, peukaloiden ja nännien teippausta ennen juoksuvaatteiden pukemista. Vielä hieman vaseliinia nivusiin varmuuden maksimoimiseksi. Pakolliset tarvikkeet reppuun, juomat pulloihin ja matkalla jatkuvasti tarvittavat varusteet (pari geeliä, wc-paperi, burana, vaseliini, varapatterit, lippis, aurinkolasit, yms.) repun etupussukkaan mahan päälle. Pieni 20 minuutin lepohetki sohvalla vielä ennen lähtöpaikalle lähtöä klo 03.50. Otsalamppu päähän ja mukaan vielä järjestäjiltä saatuun muovipussiin pakatut vaihtovarusteet toimitettavaksi 53 km huoltopisteeseen mahdollista tarvetta varten.

Lähtöpaikalla varustepussin luovutus ja istuskelua nurmikolla lähdön hetkeä odotellen ja kävelysauvoja hipelöiden. Osa kilpailijoista oli pukeutunut tuulitakkiin ja pitkiin juoksutrikoisiin, mutta itse tarkenin hyvin t-paidassa ja lyhyissä, reiden peittävissä, trikoissa. Startti takarivistä klo 04.30. Mukana 603 juoksijaa, joista 95 naisia.

Startti varovaisella vauhdilla, koska oltiin kuitenkin tuhannessa metrissä ja noustaisiin heti paukusta ensimmäisen 13 km aikana n. 2150 metriin. 1,5 km:n kohdalla oli kapea silta, joka pysäytti porukan jonottamaan ylipääsyä. Saavuin paikalle viimeisten joukossa ja otin kusikikan käyttöön. Vedet pellon reunaan ja paluu jonoon huomattavasti paremmille jonotuspaikoille. Tästä edettiin sitten kiltisti jonomuodostelmassa kohti ensimmäistä tankkausasemaa 7,7 km kohdalle.

Valkeus oli koittanut jo ensimmäisen tunnin jälkeen, joten korvasin otsalampun lippiksellä. Huoltopisteellä patukkaa huuleen, perään pari mukia juomaa ja takaisin radalle. Tässä vaiheessa kävi selväksi, että isommalle asialle saattaisi olla kohta tarvetta. Puurajan yläpuolella paikkoja kakkosen hoitoon on kuitenkin rajoitetusti, varsinkin jos ei halua aktista kauhean julkista. Rinteet polun molemmin puolin olivat varsin jyrkkiä ja rajoittivat mahdollisuutta poistua jonosta takavasemmalle. Päätin yrittää kestää vielä jonkin matkaa. Noin tunnin pakaroiden puristelun jälkeen lähestyimme Firstin hissiasemaa (13,4 km), jossa oli avoinna oleva wc ja selkeää vajausta varakaapelin määrässä. Ripeä kaapelin lasku ja paluu takaisin radalle. Edessä laskeutuminen (-550 m) köysiradan alemman hissiaseman tankkauspisteelle (Bort 17,4 km) ja nousu takaisin Firstiin (22,7 km), jossa taas tankattiin. Molempiin suuntiin maasto oli varsin jyrkkää. Tankkaussatsiksi muodostui pari mukillista nestettä (cola/urheilujuoma) ja geeli. Lisäksi vaihtuvista valikoimista banaania ja/tai sipsejä. Tähän mennessä meno oli ollut helppoa eikä ongelmia ollut havaittavissa. Baanakin oli tänne asti isoa hyväpintaista polkua tai tietä.

Pienen nousupätkän jälkeen pudottelimme 300 m alas 30,1 km tankkauspisteelle, josta alkoi tiukka nousu kohti reitin korkeinta kohtaa (Faulhorn 33,1 km, 2680 m). Tähän kohtaan sattui heikko hetki ja meno tuntui hyytyvän. Samalla polku muuttui pienemmäksi ja kivikkoisemmaksi. Meno sekä ala- että ylämäkeen hidastui. Aikamarginaali cut-off aikoihin liikkui tunnin molemmin puolin ja epäilys reitin suorittamisesta hyväksytysti hiipi mieleen. Maisemat ylhäältä olivat Alpeille tyypillisesti varsin upeita. Harmittavasti matkaa piti kuitenkin jatkaa.

Faulhornista alkoi n. 20 km:n ja 2000 m:n pudotus alas Burglauenenia (53 km) kohti, missä odotti iso huoltopiste vaihtovarustepusseineen. Matkalle sattui toki muutama pieni kinkama ylöspäinkin, sekä kaksi tankkausasemaa. Reitti oli tässä vaiheessa varsin teknistä ja yritin vain välttää nilkkojen nyrjähdyksiä sekä kaatumisia. Lähestyttäessä Burglauenenia tuli mietittyä hallittua keskeytystä, koska kyseiseltä paikalta oli vain muutama kilometri maantietä pitkin maalipaikalle. Henkinen selkäranka notkui ajatellessa jo koettuja heikkoja hetkiä matkan varrella ja jäljellä olevan matkan pituutta. Heikoista hetkistä huolimatta saapuessani Burglaueneniin oli ”hyvää” kertynyt n. 2,5 tuntia.

Huoltopisteellä poistin kiven kengästä ja nakkasin varustepussin avaamatta maalipaikalle toimitettavaksi. Mukavan taustamusiikin innoittamana paneuduin asfaltille makuulle nauttimaan pari mukillista colaa ja elvyttämään jalkoja. Unohdin keskeyttämisen ja päätin kuitenkin nauttia koko rahalla, kun oli tännekin asti matkustettu. Takaisin baanalle ja soitto vaimolle ilmoittaakseni arvion saapumisesta maaliin. Samalla puhelinta räplätessä missasin kuitenkin risteyksen, jossa 101 km reitti erkani 51 km reitistä. Puhelun loputtua ihmettelin, kuinka reitti jatkui mielestäni väärään suuntaan vuoren juurella. Nopea tarkastus reittikartasta ja turkkilaiset kiroukset ilmoille. U-käännös ja paluu n. 700 m päähän reittien risteykseen. Hyvin oli merkattu, mutta miehet kun ei pysty tekemään kahta asiaa kerrallaan. Hieman pidemmän lepohetken ja eksymisen ansiosta yli 2,5 tunnin ”hyvä” kutistui n. 1 h 50 minuuttiin.

Nyt saavuttiin reittipisteisiin (Wengen, Männlichen, Kleine Scheidegg), joissa olin aikaisemmilla matkoillani Sveitsissä vieraillut. Tosin matkaa ei nyt taitettu tuttuja polkuja käyttäen. Tutuista huoltopisteistä  ja ilmeisesti pidemmästä lepohetkestä innostuneena ja eksymisestä vittuuntuneena pistin pökköä pesään. Männlicheniin (67,8 km) saavuttaessa ”hyvää” oli taas n. 2,5 tuntia. 1000 m:n nousu Wengenistä Männlicheniin tuntui toki raskaalta ja polku oli taas muuttunut hyvin tekniseksi. Täältä jatkettiin aluksi mukavasti juostavaa alamäkeä n. 4 km kohti Kleine Scheideggia (77,8 km). Välin pääosa oli kuitenkin ylös/alas kiipeilyä hämärän laskeutuessa ja tarvetta otsalampulle tuli n. 70 km:n kohdalla. Wengenissä yllätti lisäksi matkan ainoa sadekuuro, jonka aikana ehdin juuri pukea gore-tex takin päälle riisuakseni sen heti 100 m:n päässä.

Kleine Sheideggin tankkausasemalta vielä n. 300 m nousua ja sitten pudottelua 1250 m kohti 90 km: merkkipaalua. Näissä maisemissa alkoi takki olla jo aika tyhjä eikä vauhdin hurmaa enää ollut nähtävissä. Matkalla alas lampun patterit alkoivat hyytyä ja homma meni hämäräksi. Se tosin lisäsi vain vauhtia, kun ei nähnyt kaikkia kiviä huonokulkuisella polulla. Lopulta oli pakko vaihtaa paristot ja hiljentää vauhtia. Mäen alle päästyä oli edessä enää n. 1000 m nousua ja saman verran laskua ennen maalia. ”Hyvä” oli kasvanut vähitellen matkan aikana ja tässä vaiheessa ei enää tarvinnut pelätä ulosliputusta. Tästä syystä paineita vauhdin lisäämiselle ei ollut. Viimeinen kymppi sujuikin pääosin ”nautiskellen” ja kanssakilpailijoiden kanssa jutellen. Asiaa auttoi viimeisten 6 km:n taittaminen pääosin alamäkeen autotietä pitkin. Alamäki oli kuitenkin sen verran jyrkkä, ettei väsyneillä jaloilla tehnyt mieli juosta, vaan pistelin eteenpäin kävellen.

Maaliin saavuin klo 05.10 ja loppuajaksi tuli 24 h 40 min 43,3 s. Haaveissa ollut minimitavoite vuorokauden alittamisesta jäi toteutumatta, mutta sitähän voi yrittää taas uudestaan 2015. Aikarajat matkan varrella tuntuivat aluksi tiukoilta, mutta matkan edetessä oli niihin ilmeisesti jätetty lisää pelivaraa. Lopulta ”hyvää” jäi 3 h 20 min. Hieman reippaammin kuin Trans Gran Canarialla 2013 (119 km:n aikarajana 30 h, josta jäi käyttämättä 16 minuuttia)

Pieni lepohetki asfaltilla maaten ja juomaa nauttien, jonka jälkeen majapaikkaan pötköttämään. Pari tuntia kieriskelyä sängyssä ennen ponkaisua kohti uutta päivää. Ruoka alkoi maittaa vasta sunnuntai-illalla ja lasten ravintola-annosten jämät tekivät hyvin kauppansa Interlakenin turistikierroksella. Maanantaina mentiin sitten jo täysillä lasten kanssa portaita ja mäkiä ylös alas.

Ainoina vaurioina reissusta oli kolme tuhoutunutta varpaankynttä, jotka potkin mustaksi jonkun polulle asettamiin kiviin. Muina muistoina saatiin komia FINISHER t-paita ja Eigerin kivestä valmistettu mitali.

Mukava reissu ja hyvin järjestetty tapahtuma. Suosittelen lämpimästi.

Leif Jokmokson

Devil Hill Wanderers