Grindelwald 19.-20.7.2014
Kisapaikalle saavuimme torstai-iltapäivänä 17.7 ja
majoittauduimme mukavaan 70 neliön huoneistoon alppimajassa. Sijainti n. 300 m
kisakeskuksesta ylärinteen puolella. Kahdelle isommalle lapselle oma makuuhuone
ja pienin pötköttämään aikuisten makuuhuoneeseen omaan lastensänkyyn. Lisäksi
huoneisto käsitti olohuoneen täysin varustetulla avokeittiöllä, sekä
wc/suihku-osaston. Olosuhteet kisaan valmistautumiseen paikkakunnalla olivat
siis kohdillaan.
Perjantaina aamutoimien jälkeen kisakeskukseen
ilmoittautumaan ja tarkastuttamaan pakolliset varusteet. Hyväksytyn suorituksen
jälkeen vielä kyselyt järjestäjiltä geelien ja patukoiden käytöstä. Osassa
kisoista kun on ollut tapana rajoittaa jaettavien tuotteiden nauttiminen vain
huoltopisteisiin. Täällä kuitenkin luvattiin, että geelejä ja patukoita saa
ottaa mukaan matkalle nautittavaksi huoltopisteiden välillä. Enää oli jäljellä
kisailijoille tarjottavan pastasatsin tunkeminen kitusiin ennen paluuta kämpille
lepäilemään ja valmistautumaan illan infotilaisuuteen (klo 19.30-20.15).
Infossa esitettiin perushuttua juomisen tärkeydestä (luvassa oli päivälle +30
astetta ilman pilviä ja yöllekin alimmillaan +16 astetta) ja mahdollisten
ukkoskuurojen vaaroista. Ei mitään uutta, mitä ei maalaisjärjellä olisi
muutenkin tajunnut tehdä. Infosta taas kämpille ja yrittämään unta palloon.
Nukahtaminen sujui yllättävän helposti muutaman huonompiunisen yön jälkeen.
Herätys oli säädetty kolmeksi, mutta yrityksistä huolimatta
uni ei enää kahden jälkeen maittanut. Koska väkisinmakaaminen on rikos, päätin
nousta aamupalalle ja valmistella varusteet kaikessa rauhassa. Vaimokaan ei
saanut unta vaan nousi seuraamaan jalkojen, peukaloiden ja nännien teippausta
ennen juoksuvaatteiden pukemista. Vielä hieman vaseliinia nivusiin varmuuden
maksimoimiseksi. Pakolliset tarvikkeet reppuun, juomat pulloihin ja matkalla
jatkuvasti tarvittavat varusteet (pari geeliä, wc-paperi, burana, vaseliini,
varapatterit, lippis, aurinkolasit, yms.) repun etupussukkaan mahan päälle.
Pieni 20 minuutin lepohetki sohvalla vielä ennen lähtöpaikalle lähtöä klo
03.50. Otsalamppu päähän ja mukaan vielä järjestäjiltä saatuun muovipussiin
pakatut vaihtovarusteet toimitettavaksi 53 km huoltopisteeseen mahdollista
tarvetta varten.
Lähtöpaikalla varustepussin luovutus ja istuskelua
nurmikolla lähdön hetkeä odotellen ja kävelysauvoja hipelöiden. Osa
kilpailijoista oli pukeutunut tuulitakkiin ja pitkiin juoksutrikoisiin, mutta
itse tarkenin hyvin t-paidassa ja lyhyissä, reiden peittävissä, trikoissa. Startti
takarivistä klo 04.30. Mukana 603 juoksijaa, joista 95 naisia.
Startti varovaisella vauhdilla, koska oltiin kuitenkin
tuhannessa metrissä ja noustaisiin heti paukusta ensimmäisen 13 km aikana n.
2150 metriin. 1,5 km:n kohdalla oli kapea silta, joka pysäytti porukan jonottamaan
ylipääsyä. Saavuin paikalle viimeisten joukossa ja otin kusikikan käyttöön.
Vedet pellon reunaan ja paluu jonoon huomattavasti paremmille jonotuspaikoille.
Tästä edettiin sitten kiltisti jonomuodostelmassa kohti ensimmäistä
tankkausasemaa 7,7 km kohdalle.
Valkeus oli koittanut jo ensimmäisen tunnin jälkeen, joten
korvasin otsalampun lippiksellä. Huoltopisteellä patukkaa huuleen, perään pari
mukia juomaa ja takaisin radalle. Tässä vaiheessa kävi selväksi, että isommalle
asialle saattaisi olla kohta tarvetta. Puurajan yläpuolella paikkoja kakkosen
hoitoon on kuitenkin rajoitetusti, varsinkin jos ei halua aktista kauhean
julkista. Rinteet polun molemmin puolin olivat varsin jyrkkiä ja rajoittivat
mahdollisuutta poistua jonosta takavasemmalle. Päätin yrittää kestää vielä
jonkin matkaa. Noin tunnin pakaroiden puristelun jälkeen lähestyimme Firstin
hissiasemaa (13,4 km), jossa oli avoinna oleva wc ja selkeää vajausta
varakaapelin määrässä. Ripeä kaapelin lasku ja paluu takaisin radalle. Edessä
laskeutuminen (-550 m) köysiradan alemman hissiaseman tankkauspisteelle (Bort
17,4 km) ja nousu takaisin Firstiin (22,7 km), jossa taas tankattiin. Molempiin
suuntiin maasto oli varsin jyrkkää. Tankkaussatsiksi muodostui pari mukillista
nestettä (cola/urheilujuoma) ja geeli. Lisäksi vaihtuvista valikoimista
banaania ja/tai sipsejä. Tähän mennessä meno oli ollut helppoa eikä ongelmia
ollut havaittavissa. Baanakin oli tänne asti isoa hyväpintaista polkua tai
tietä.
Pienen nousupätkän jälkeen pudottelimme 300 m alas 30,1 km
tankkauspisteelle, josta alkoi tiukka nousu kohti reitin korkeinta kohtaa
(Faulhorn 33,1 km, 2680 m). Tähän kohtaan sattui heikko hetki ja meno tuntui
hyytyvän. Samalla polku muuttui pienemmäksi ja kivikkoisemmaksi. Meno sekä ala-
että ylämäkeen hidastui. Aikamarginaali cut-off aikoihin liikkui tunnin
molemmin puolin ja epäilys reitin suorittamisesta hyväksytysti hiipi mieleen.
Maisemat ylhäältä olivat Alpeille tyypillisesti varsin upeita. Harmittavasti
matkaa piti kuitenkin jatkaa.
Faulhornista alkoi n. 20 km:n ja 2000 m:n pudotus alas
Burglauenenia (53 km) kohti, missä odotti iso huoltopiste
vaihtovarustepusseineen. Matkalle sattui toki muutama pieni kinkama
ylöspäinkin, sekä kaksi tankkausasemaa. Reitti oli tässä vaiheessa varsin
teknistä ja yritin vain välttää nilkkojen nyrjähdyksiä sekä kaatumisia. Lähestyttäessä
Burglauenenia tuli mietittyä hallittua keskeytystä, koska kyseiseltä paikalta
oli vain muutama kilometri maantietä pitkin maalipaikalle. Henkinen selkäranka
notkui ajatellessa jo koettuja heikkoja hetkiä matkan varrella ja jäljellä
olevan matkan pituutta. Heikoista hetkistä huolimatta saapuessani
Burglaueneniin oli ”hyvää” kertynyt n. 2,5 tuntia.
Huoltopisteellä poistin kiven kengästä ja nakkasin
varustepussin avaamatta maalipaikalle toimitettavaksi. Mukavan taustamusiikin
innoittamana paneuduin asfaltille makuulle nauttimaan pari mukillista colaa ja
elvyttämään jalkoja. Unohdin keskeyttämisen ja päätin kuitenkin nauttia koko
rahalla, kun oli tännekin asti matkustettu. Takaisin baanalle ja soitto vaimolle
ilmoittaakseni arvion saapumisesta maaliin. Samalla puhelinta räplätessä
missasin kuitenkin risteyksen, jossa 101 km reitti erkani 51 km reitistä.
Puhelun loputtua ihmettelin, kuinka reitti jatkui mielestäni väärään suuntaan
vuoren juurella. Nopea tarkastus reittikartasta ja turkkilaiset kiroukset
ilmoille. U-käännös ja paluu n. 700 m päähän reittien risteykseen. Hyvin oli
merkattu, mutta miehet kun ei pysty tekemään kahta asiaa kerrallaan. Hieman
pidemmän lepohetken ja eksymisen ansiosta yli 2,5 tunnin ”hyvä” kutistui n. 1 h
50 minuuttiin.
Nyt saavuttiin reittipisteisiin (Wengen, Männlichen, Kleine
Scheidegg), joissa olin aikaisemmilla matkoillani Sveitsissä vieraillut. Tosin
matkaa ei nyt taitettu tuttuja polkuja käyttäen. Tutuista huoltopisteistä ja ilmeisesti pidemmästä lepohetkestä
innostuneena ja eksymisestä vittuuntuneena pistin pökköä pesään. Männlicheniin
(67,8 km) saavuttaessa ”hyvää” oli taas n. 2,5 tuntia. 1000 m:n nousu
Wengenistä Männlicheniin tuntui toki raskaalta ja polku oli taas muuttunut
hyvin tekniseksi. Täältä jatkettiin aluksi mukavasti juostavaa alamäkeä n. 4 km
kohti Kleine Scheideggia (77,8 km). Välin pääosa oli kuitenkin ylös/alas
kiipeilyä hämärän laskeutuessa ja tarvetta otsalampulle tuli n. 70 km:n
kohdalla. Wengenissä yllätti lisäksi matkan ainoa sadekuuro, jonka aikana ehdin
juuri pukea gore-tex takin päälle riisuakseni sen heti 100 m:n päässä.
Kleine Sheideggin tankkausasemalta vielä n. 300 m nousua ja
sitten pudottelua 1250 m kohti 90 km: merkkipaalua. Näissä maisemissa alkoi
takki olla jo aika tyhjä eikä vauhdin hurmaa enää ollut nähtävissä. Matkalla alas
lampun patterit alkoivat hyytyä ja homma meni hämäräksi. Se tosin lisäsi vain
vauhtia, kun ei nähnyt kaikkia kiviä huonokulkuisella polulla. Lopulta oli
pakko vaihtaa paristot ja hiljentää vauhtia. Mäen alle päästyä oli edessä enää
n. 1000 m nousua ja saman verran laskua ennen maalia. ”Hyvä” oli kasvanut
vähitellen matkan aikana ja tässä vaiheessa ei enää tarvinnut pelätä
ulosliputusta. Tästä syystä paineita vauhdin lisäämiselle ei ollut. Viimeinen
kymppi sujuikin pääosin ”nautiskellen” ja kanssakilpailijoiden kanssa jutellen.
Asiaa auttoi viimeisten 6 km:n taittaminen pääosin alamäkeen autotietä pitkin.
Alamäki oli kuitenkin sen verran jyrkkä, ettei väsyneillä jaloilla tehnyt mieli
juosta, vaan pistelin eteenpäin kävellen.
Maaliin saavuin klo 05.10 ja loppuajaksi tuli 24 h 40 min
43,3 s. Haaveissa ollut minimitavoite vuorokauden alittamisesta jäi
toteutumatta, mutta sitähän voi yrittää taas uudestaan 2015. Aikarajat matkan
varrella tuntuivat aluksi tiukoilta, mutta matkan edetessä oli niihin
ilmeisesti jätetty lisää pelivaraa. Lopulta ”hyvää” jäi 3 h 20 min. Hieman
reippaammin kuin Trans Gran Canarialla 2013 (119 km:n aikarajana 30 h, josta
jäi käyttämättä 16 minuuttia)
Pieni lepohetki asfaltilla maaten ja juomaa nauttien, jonka
jälkeen majapaikkaan pötköttämään. Pari tuntia kieriskelyä sängyssä ennen
ponkaisua kohti uutta päivää. Ruoka alkoi maittaa vasta sunnuntai-illalla ja
lasten ravintola-annosten jämät tekivät hyvin kauppansa Interlakenin
turistikierroksella. Maanantaina mentiin sitten jo täysillä lasten kanssa
portaita ja mäkiä ylös alas.
Ainoina vaurioina reissusta oli kolme tuhoutunutta varpaankynttä,
jotka potkin mustaksi jonkun polulle asettamiin kiviin. Muina muistoina saatiin
komia FINISHER t-paita ja Eigerin kivestä valmistettu mitali.
Mukava reissu ja hyvin järjestetty tapahtuma. Suosittelen
lämpimästi.
Leif Jokmokson
Devil Hill Wanderers