Luvassa oli taas 8 tuntia rämpimistä, tällä kertaa
Sipoonkorven vaativissa maastoissa.
Valmistautuminen asiaankuuluvine etukäteistankkauksineen
tähän harjoituskilpailuun sujui totuttuun tapaan rutiinilla.
Kartat saatiin klo 10, tällä kertaa jätin reittisuunnittelun
lähes kokonaan Tariuksen huoleksi ja itse vain tyydyin heittämään vierestä
pieniä kommentteja.
Reppu selkään 3 litran juomarakolla, geeleillä ja
patukoilla, sekä tietysti pakollisilla varusteilla varustettuna, ja lähtölaukauksen
säestämänä matkaan kello 11.
Ensimmäinen rastiväli pari kilometriä maantien laitaa
jolkotellen sujui rauhallisen leppoisasti ilman mitään ennusmerkkejä tulevista
ongelmista. Heti ykkösen jälkeen, kun piti lähteä kiipeämään metsäistä mäen
rinnettä ylös, ensimmäiset tuntemukset tuli yllättävän pahan hengästymisen
merkeissä. Tässä vaiheessa en vielä huolestunut, kun yleensäkin minulla tuo
ensimmäinen tunti on aika kankeaa. Suunnistus sujui mainiosti yhtä pientä
pummia (rasti 42) lukuun ottamatta, juoksu sen sijaan ei ottanut helpottuakseen.
Matka jatkui rauhakseen jolkotellen, rastilla 57
harjoiteltiin uintiliikkeitä leveässä purossa, kun Tariuksen alta katkesi
siltana ollut puunrunko ja minullakaan ei kovaa maata löytynyt puron
pohjamudasta.
Olotila ei vaan helpottunut ja matkanteko meni lähes
kokonaan kävelyksi. Rastilla 43, 3,5 tunnin taivalluksen jälkeen totesin jo
Tariukselle, että minulla alkaa olla mitta täynnä. Pienikin yritys nostaa
vauhtia juoksulle johti silmissä mustenemiseen. Kuin tilauksesta meidät ohitti
jo ties kuinka monennen kerran Tyykikylän kolmen hengen porukka, jolloin
potkaisin Tariusta persuuksille ja sanoin, että nyt anna mennä kun juoksu
kerran kulkee ja Tarius adoptoitui Tyykikylän porukan matkaan.
Minä löin jarrut päälle, vaihdoin yläkroppaan kuivan paidan
ja goretex-takin repusta, otsalamppu vielä valmiiksi päähän ja lähdin talsimaan
rauhakseen kisakeskusta kohti. Seuraavan rastin (33) kävin vielä hakemassa,
mutta totesin, että nyt riittää rastienkin haku. Polkuja pitkin Bakunkärrs
träsketin pohjoispuolitse kohti Sotunkia. Tässä vaiheessa, kun alkoi jo olla
pilkkopimeää, teki epämääräinen peruskartan tekelekin tepposet ja alkoi sekoilu
poluissa ja teissä. Nybyggetin tienoilla jolkottelin uudenkarheaa tietä myöten
tietämättä tarkkaan missä olen. Oletin, että tietä ei edes ole kartalla. Luulin
pääseväni sitä myöten Nybyggettiin menevälle tielle, mutta tie kurvasi niin
rajusti väärään suuntaan, että päätin kääntyä ympäri ja kokeilla toista
suuntaa. Vastaan tuli yksi joukkue, joka oli yhtä hukassa kuin minäkin. Hetken
pähkäiltiin yhdessä mutta mihinkään järkevään tulokseen ei päästy sijainnista.
Seisoskelimme talon numero 16 kohdalla, itsekin kartta-alan ammattilaisen
mietin, että osoitenumero 16 pitäisi olla 160 metriä tien alkupisteestä.
Jälkeenpäin mittailin kansalaisen karttapaikalta, että ko. talo sijaitsi n. 620
metriä tien alkupisteestä, miksi näin, sitä en ymmärrä. Samalla tätä
selvittäessä tajusin, että olin kääntynyt ympäri 200 metriä ennen risteystä,
josta olisin päässyt suoraan takaisin Hakunilaan kisakeskukseen. Matka
kuitenkin jatkui ja nappasin ensimmäisen tieltä poikkeavan polun joka lähti
länteen kohti kisakeskusta. Melkein heti tuli risteys jossa oli viitat ”Kalkkiruukki
1,3km" ja toiseen suuntaan pari muuta paikannimeä. Yksikään kolmesta ei ollut
tuttuja nimiä ja kartalta niitä ei löytynyt. Kalkkiruukin suunta tuntui
parhaalta jä lähdin talsimaan siihen suuntaan. Alkoi jo itseäkin huvittaa tämä
sekoilu ja taisin jo ääneenkin hieman naureskella. Vajaan kilometrin päässä
tuli uusi risteys, jossa viitta ”luontopolku” molempiin suuntiin ja ”Kalkkiruukki
laavu 0,5km” pohjoiseen päin. Päätin suunnata laavua kohti siinä toivossa, että
siellä löytyisi lisää viittoja jotka kuulostaisivat hieman tutummilta,
edelleenkään en tiennyt yhtään missä olin. Tämäkin polku sitten katosi
harvennettujen puunrunkojen alle ja laavuakaan en koskaan löytänyt. Tovin
kuluttua päädyin taas jollekin polulle, jota suuntasin kohti länttä.
(Jälkeenpäin, kun selvisi missä olin seikkaillut, en enää ihmetellyt miksen saanut kartalta sijaintiani kiinni. Yhtäkään noista poluista ei ollut kartalla...)
Vihdoin
törmäsin pellon reunaan ja sen toisella puolen pilkotti valoakin talon
ikkunasta. Suuntasin taloon johtavalle tielle ja sitä pari sataa metriä
taivallettuani vihdoin tajusin kartalta missä olen. Rasti 56 olisi ollut ihan
vieressä tyrkyllä, mutta ei enää kiinnostanut rämpiminen. Tässä vaiheessa olin viettänyt metsässä aikaa
n. 5h40min ja olokin alkoi vihdoin helpottua. Loppumatka sujuikin sitten taas juoksujalkaa
teitä pitkin kisakeskukseen, aikaa vierähti kaiken kaikkiaan n. 6h15min ja
kilometrejä kertyi gps:ään 33.3.
Sitten vaan odottelua, Tariuskin saapui lopulta onnellisesti
maaliin lähes koko 8 tuntia käytettynä ja teki ihan kelpo suorituksen.
Tietysti harmitti tuo huono olo ja matkanteon katkeaminen. Mutta taas kerran hyvä muistutus siitä, että
jos energiat ei jostain syystä imeydy, niin rauhakseen vaan eteenpäin, jossain
vaiheessa se olotilakin kohenee. Jos kyseessä olisi ollut 24 tunnin kisa, niin
edessähän olisi ollut vielä 18 mukavaa tuntia!
7.1.2014 Savon raketti
Savon Raketin reitti
Tariuksen reitti
