keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Mammuttihiihto 16-17.3.2012



Mistä näitä ideoita aina kumpuaa? Ei taaskaan tarvinnut kuin netistä osua silmiin otsikon mukainen tapahtuma, ja päätös lähteä mukaan oli valmis.

Kyseessä oli siis 21 tunnin umpihankihiihtorogaining, eli ympäri Sipoon korpia ja urbaanimpaa maastoa oli sijoitettu 7 rastia, joilla käyntijärjestys oli vapaa, rasteilla käynnistä sai pisteitä ja eniten pisteitä kerännyt oli voittaja.

PiPolaisista matkaan uskaltautuivat Savon Raketti, Tarius ja Leif Jokmokson. Startti tapahtui Vantaan Kuusijärveltä 6 muun urhoollisen kanssa perjantai-iltana klo 19, illan pikkuhiljaa jo hämärtyessä.

Pienen alkuräpellyksen jälkeen totesimme jo heti startissa, että muut menivät menojaan, me olimmekin päättäneet jo etukäteen rauhallisesta retkeilyvauhdista.

Ykkösrastille Mosabackaan painelimme suksilla hiihtolatuja pitkin, viimeinen kilometri jäistä metsäautotietä, jossa saimme ensituntuman hurjavauhtisiin laskuihin pimeässä, otsalamppukaan ei oikein tarpeeksi valaissut kovassa vauhdissa. Rasti löytyi helposti, ja matka jatkui kohti Talman laskettelukeskuksessa sijaitsevaa kakkosrastia.

Alkuun reipas umpihankipätkä pitkin peltoja, sitten latuja pitkin Keravan Keinukalliolle, jossa päätettiin ottaa sukset olalle ja hölkötellä teitä pitkin Talmaan. Kakkosrasti, ja pikainen päätös vaihtaa repusta lenkkarit monojen tilalle, koska seuraava väli näytti tievoittoiselta.
Tietä hölkättiin kilometrin verran, kun vastaan tuli oikeaan suuntaan menevä Porvoon rautatie. Rata näytti hyvin hiihdettävältä, joten monot takaisin ja Leifin toimiessa veturina, Tarius ja Savon Raketti joutuivat tavaravaunujen osaan 7 kilon reppuineen. Muutaman kilometrin jälkeen päästiin taas latupohjalle ja matka jatkui koilliseen kohti Borgbytä. Kolmas rasti sijaitsikin helposti ladun varrella.

Seuraavalle rastille pitikin sitten tehdä päätös suksien ja jalkojen välille, latupohjaa hiihtämällä tulisi matkaa 8km, tietä pitkin 4km. Päätettiin kokeilla oikoa, eli sukset jalassa tien penkkää pitkin. Puolet matkasta pääsikin suksilla, viimeiset 2 km oli jo sen verran urbaania Sipoon keskustaa, että meni sitten hölkäksi. Kellokin oli vierähtänyt jo lauantain puolelle, Sipoon keskusta vaikutti kohtuu hiljaiselta, vain muutama humalikko ihmetteli menoamme sukset kädessä, otsalamput päässä, reppu selässä ja karttatelineet rinnuksilla. Rasti teiden risteyksessä löytyi taas helposti, ja matka pääsi jatkumaan kohti Söderkullassa sijaitsevaa viitosrastia.

Tämä olikin sitten kaikista pisin väli n. 13km, koko matkan pääsi lykkimään parin viikon takaisen Susi-hiihdon uraa pitkin. Alkoi jo pikkuhiljaa väsymys painaa, ei niinkään fyysisesti, vaan alkoi silmäluomet tuntumaan raskailta. Matka kuitenkin taittui mukavia marssilauluja laulellessa, suosituimpina “Maan korvessa kulkevi” ja tietysti Apulantaakin viriteltiin: “Kipu lähtee huutamalla!”  Rasti löytyi taas hyvin, ja matka sai jatkua kohti kuudennetta rastia.

Päätettiin taas oikaista teitä pitkin, kun latureitti oli niin kiemurainen, eli samaa uraa takaisin ja Sipoonjoesta traktorisiltaa yli. Nyt pitikin pitää ensimmäinen isompi huoltotauko, kun Savon Raketti oli imenyt 2 litran juomarakon kuiviin. Litran varaneste rakkoon ja matka jatkui. Reitin pisin yhtenäinen tiepätkä tuntui tässä vaiheessa jo epätoivoisen pitkältä, ei huvittanut enää vaihtaa lenkkareitakaan jalkaan ja monoilla oli ikävä juosta. Niinpä päädyimme kävelytahtiin. Kilometrien talsimisen jälkeen pääsimme taas vihdoin ladulle ja matka jatkui suksien kohti Lillhagenissa sijaitsevaa rastia. Ladulta muutaman sadan metrin piston pääsimmekin muiden kilpailijoiden tekemää latua pitkin, joten taas yksi rasti lisää käytynä.

Tässä vaiheessa Savon Raketti totesi kumppaneilleen kainalossa sijainneiden hiertymien äityneen niin pahoiksi, että Hakunilan rasti sai jäädä käymättä. Päätimme siis käydä vielä lopuksi järkkäreiden “yökerho” -rastilla, joka sijaitsi sopivasti matkan varrella kohti maalia. Yökerho oli sijoitettu Viirilään Brännbergin huipulle. Sinne kiipesimme pientä upottavaa kinttupolkua pitkin, onneksi osuimme hyvin rastin kohdalle, ja siellä meitä odottikin lumeen hyvin maastoutunut ravintolarakennus (sissiteltta). Yökerhossa viivyimme tovin nautiskellen kasikymppistä saarenmaata kaakaoon sekoitettuna. Ohut vuoristoilma pakotti kuitenkin meidät varsin pian poistumaan alarinteen suuntaan. Muutaman kilometrin loppusuora kohti Kuusijärveä taittui hyvää latu-uraa pitkin, ja sitten olikin aika heittää sukset auton takakonttiin, ja todeta aikaa kuluneen 60 kilometrin yöhiihtoon 11 tuntia 38 minuuttia. Rasteilta keräsimme pisteitä saman määrän kuin voittajatiimi, meidän partiomme vain käytti aikaa reilu pari tuntia enemmän. Tuloksena siis tämän hienon tapahtuman kakkossija!


Kaiken kaikkiaan hieno reissu, suuret kiitokset järjestäjille Peräkylän Ponnistukselle. Ensi vuonna toivottavasti uudestaan!

Nuuksio Classic Maraton 31.8.2013


Nuuksio Classic Maraton 31.8.2013

Valmistautuminen

Viime vuonna koitos jäi väliin, kun oli muita menoja, joten tänä vuonna tuli ajankohta varattua jo hyvissä ajoin.  Nuuksion kauniit maisemat houkuttivat, olinhan nuoruusvuosina laukannut näissä maastoissa paljonkin suunnistuksen parissa.
Mikään kauden ykköskisa tämä ei kuitenkaan ollut, viimeisen kuukauden aikana takana oli jo suunnistusmaraton 42.2/47km, tunturisuunnistus 2×20km ja SM-rogaining 21h/89km. Sekä tietysti paljon muita pienempiä koitoksia.  Tarkoitus oli lähteä rauhallisesti hölköttelemään ja ihailemaan maisemia…toisin kuitenkin kävi.
Tarius suunnitteli ennen kisaa omaa juoksuaan, ajatus oli 6 tunnin alitus. Omassa mielessäkin kävi jossain välissä, että olisihan se kiva kokeilla vaikka kovempaakin vetää, mutta sen verran kova kuukausi oli takana, että kellon tuijotus ei kiinnostanut vähääkään.

Kisapaikalle saavuttiin klo 8 aikoihin aamulla kuittaamaan kisamateriaali, muuten olikin kaikki kamat jo pakattu valmiiksi, eli aikaa oli vaihdella kuulumisia tuttujen kanssa ennen starttia.




kuva: Merja Ylihärsilä

Startti

Lähtöön oli ajatus sijoittua joukon hännille, kun ei ollut tarkoitus kovin ripeällä tahdilla liikkeelle lähteä. Lähtöpaikka oli kuitenkin ylämäessä, joten sijoituimme Tariuksen kanssa joukon sivulle kärjen tuntumaan, ettei tarvitse heti alkuun kavuta ylimääräistä. Paha virhe. Lähtöpaukun jälkeen tuli jouduttua liian kovaa menevien joukkoon, joten vauhti oli heti alkuun jotain ihan muuta kuin oli tarkoitus. Alun perin oli tarkoitus antaa Tariuksen  mennä menojaan ja ”saada päänahkani”, mutta jo parin sadan metrin juoksun jälkeen Tarius hiipui pikkuhiljaa taakseni.

0-11km

Huolimatta ripeästä tahdista juoksu kulki mukavasti letkassa, maisemiakin ehti ihailla. Matkalle sattui kaikenlaista nähtävää, yhtenä mieleenpainuvimmista ehkä harjateräksestä väännetyt portaat. Muiden juoksijoiden kanssa vitsailtiin, ettei metsähallituksella ollut enää varaa sementtiin. Jälkeenpäin kuulin, että portaat on joku uusi kokeilu, niiden odotetaan kuulemma kestävän seuraavat 200 vuotta…noinkohan.
Tämä ensimmäinen etappi päättyi Swinghillin laskettelurinteen nousuun, jonka päällä oli ensimmäinen juottopiste. Aikaa oli kulunut 1:24:44. Juottopisteen ohitin pysähtymättä, koska olin lähtenyt matkaan 3 litran juomarakolla. Sen arvioin riittävän koko kisan ajaksi.

11-33km

Vuorossa oli sitten teknisempi pätkä. Paljon kapeita polkuja ja kallioilla juoksua. Maisemien ihailu vaihtui pikkuhiljaa varpaiden tuijottamiseksi, koska en malttanut hyvää alkuvauhtia paljon hidastakaan. Kaikki huomio meni pystyssä pysymiseen.  n.21 kilometrin kohdalla pidin ensimmäisen huoltotauon. Komea järvenrantakallio houkutteli, minuutin verran kului täyden geelipakkauksen vaihtamiseen repusta taskuun ja samalla otin varulta pari suolatabua, koska vauhdista johtuen hikoilun määrä oli odotettua suurempi ja ajattelin ettei urheilujuomasta saatava suolan määrä ole riittävä.



Kuva 14km kohdalta: Merja Penttinen


Kuva 24km kohdalta: Tomi Ruokola

26 kilometrin kohdalla juottopiste, jossa siemaus vettä vauhdissa.
30 kilometrin kyltin kohdalla huikkasin järkkärille, että missäs se kuuluisa 30km ”seinä” on, kun ei näkynyt. Tämähän se joidenkin mukaan on se kohta, jossa maraton vasta alkaa. Itse en koskaan ole näin kokenut.
Tämä pätkä oli upeista maisemista huolimatta jotenkin pitkäpiimäistä raahustamista, ehkä maasto oli jotenkin liian tasapaksua ja samanlaista. Jossain 31 kilometrin kohdalla kuitenkin alkoi tapahtua, pientä nypytystä alkoi tuntua reiden sisäsyrjässä. Samantien lisäsuolaa koneeseen ja samalla myös puolikas energiapatukka. Reisi lakkasi kiusaamasta, joten helpottuneena kohti 33km juottopistettä. Juottoasemalla hieman vettä ja pari suolatabua lisää, alle minuutin stoppi ja matka jatkui ajassa 4:37:38.

33km-42.2km

Heti juottolan jälkeen tunsin pistävän kivun sääressä. Kuten monet muutkin, minäkin sain osani vihaisista ampiaisista. Onneksi piikki ei mennyt kunnolla kompressiosukasta läpi ja myrkkyä ei liikaa jalkaan asti päätynyt, allerginen kun noille veijareille olen. Juoksu jatkui hyvissä voimin ja hyvillä mielin.
Kunnes 35 km kohdalla se tapahtui. Sisäreisi kramppasi kunnolla ja oli pakko pysähtyä sitä venyttämään. Kramppi laukesi pääosin, lisää suolaa ja matka jatkui.  Sen verran raju kramppi oli, että tässä vaiheessa iski pelko mieleen, että matka voi jopa katketa jos pahempi kramppi iskee. Tässä vaiheessa myös jo aiemmin ennen kisaa alkanut vaiva jalkapohjassa kantapään alla alkoi vaivata pahemmin, sekin jo hieman haittasi askellusta. Matka kuitenkin jatkui. seuraavien 5km aikana kramppeja ja venytystaukoja tuli useita ja vauhti hiipui. Onneksi pahempaa kramppia ei kuitenkaan tullut, joten raahustus maalia kohti jatkui ja jatkui, pelon sekaisin tuntein. Viimeiset 2 km otin vielä rauhallisemmin ja varovaisemmin, kramppeja ei enää tullut, mutta meno näytti lähinnä ankan vaappumiselta reittä varoen. Pari sataa metriä ennen maalia oli suuri helpotus nähdä puiden lomasta Siikarannan hotellin katto, vasta siinä vaiheessa uskalsin ajatella, että maaliin asti selvitään. Loppusuora vielä vaappuen loivaan alamäkeen ja helpottava chipin piippaus maalimatolla ajassa 5:51:07. Maalissa vielä pikainen haastattelu, jossa piti kertoa kesän aiemmista riennoista, haastattelija kun niistä etukäteen tiesi. Kehtasi vielä kysyä, että mites levon määrä…onko tullut levättyä tarpeeksi…? No, sen kyllä tajusin itsekin, että ei todellakaan ollut, kahdeksan ultraa kahdeksassa kuukaudessa on ehkä hivenen liikaa.

Palautuminen

En muista, että aiemmin olisi ollut jalkalihakset näin kipeät. 2 päivää oli portaissa alaspäin kulkeminen lähes mahdotonta. Tunkiessani Mobilatia jalkoihin, mieleen juolahti mainoksen mukaisesti, että ”Mobilat-sinne missä kipu on” …no, minä laitoin, ja siinä ei sitten yksi tuubi riittänyt. Nyt 4 päivää myöhemmin jalat on jo ihan ok, pientä väsymystä edelleen kuitenkin lihaksissa. Kantapää aristaa edelleen, eläinlääkäri arvioi limapussin tulehdukseksi. Sitä pitänee vielä hoivata ja palautella, lenkkeily saa nyt odottaa ja pitää keskittyä rauhalliseen liikuntaan.

Matkassa mukana

Varustuksena oli buffi, tekninen t-paita, kalsarit ja shortsipituuteen katkaistut Aries- suunnistushousut. Jalassa kompressiosukat ja Salomon Speedcross 3:t. Selässä reppu, jossa 3 litran rakko Squeezy urheilujuomaa (jäljelle jäi pari desiä), 2kpl 3 annoksen geelejä, energiapatukka ja hieman sipsejä (jotka jäi syömättä). Suolatabuja kului n.12kpl ja 1  burana400. Lisäksi repussa oli mukana ea-varusteita ja kevyt tuulen- ja vedenpitävä takki.

teksti: Savon Raketti

NUTS – Karhunkierros 80km

NUTS – Karhunkierros 80km ultra trail 18.5.2013


Reissussa mukana tälläkin kertaa voimakolmikko Tarius, Leif Jokmokson ja Savon Raketti. Tässä Savon Raketin näkemyksiä ja kokemuksia.


Valmistautuminen

Ei ollut ihan parhaat lähtökohdat tällä kertaa kisaan. 2 viikon takaisen 12h Salpaus-rogan jälkeen palautuminen ei ollut ihan täydellistä, ja 3 vrk ennen starttia sairastettu vatsatauti vaati veronsa.
Toisaalta olisi jäänyt harmittamaan jos olisi jäänyt kotiin toipumaan, mutta näin jälkikäteen ajatellen se olisi ollut ehdottomasti viisas ratkaisu. Niin rankaksi kävi taivallus jo 30km kohdalla, kun ongelmat alkoivat, mutta läpi tuli vedettyä. Hieno tunne tietysti päästä läpi vaikeuksista huolimatta.

On the road

Perjantaina hypättiin Tariuksen kanssa autoon puolen päivän jälkeen, pastaa massut täynnä valmiina ajelemaan 500km kohti Rukaa. Perillä odotti jo Leif, viisaana ja suotuisamman asuinpaikan avustamana sinivalkoisin siivin paikalle saapuneena. Savosta ei ollut toivoakaan päästä helposti perille, oma auto oli ainoa vaihtoehto. klo 19 pintaan saavuimme siis Rukahoviin ja painelimme hotellin ravintolaan viimeiselle ehtoolliselle (pastaa, tietysti) ja hiomaan viime hetken taktiikat kuntoon. Jo etukäteen oli ollut puhetta, että Leifin kanssa mentäisiin yhtä matkaa ja Tarius tekisi omaa rauhallista suoritustaan. Illan viimeiseksi puhteeksi tuli sitten vatsataudin jälkiseuraamuksina vielä väännettyä ripulit, tässä vaiheessa viimeistään olisi pitänyt todeta, että ei kiitos… mutta kun täällä jo oltiin niin mikäpä hullun pitäisi pois hullun touhuista…

Kisa-aamu

Lauantaiaamuna herätys klo 5.20 ja etukäteen ruinatulle ”early bird” aamupalalle hotellin ravintolaan. Leipää, juustoa ja mehua naamariin ja kamat niskaan. Varuisteina vanhat tutut speedcrossit, lyhkät kalsarit, shortsipituuteen katkaistut Aries-suunnistushousut, tekninen t-paita ja buffi. Garmin Fenix ranteeseen tallentamaan reittiä ja uutena kokeiluna näin pitkään koitokseen Gococon kompressiosukat. Haltin reppu selkään, jossa pakolliset EA-kamat ja muut tilpehöörit, patukkaa ja geeliä, juomapussissa 2l kolaa ja Sqeezyn jauhetta. 6.30 hotellin edestä tuli noutokyyti lähtöpaikalle Hautajärvelle, jossa tapasimme muut kisaajat ja ystävälliset kisajärkkärit. Siellä jaettiin vielä numerolaput hienoine kiinnikkeineen ja gps-träkkerit.

Startti ja 1 etappi, Hautajärvi 0km - Oulangan luontokeskus 28km.

klo 8.00 hieman hiljaisesti joku totesi että kello on kahdeksan ja saa mennä, mukavan leppoisasti alkoi matkan teko. Alusta asti joukko jakaantui ryhmiin, jotka säilyivät maaliin asti. Me PiPolaiset noudatimme omaa taktiikkaamme, kuitenkin lähes yhdessä taivaltaen. Alku oli tasaista, polku helppoa ja joutuisaa juosta. Myös järjestäjien ”takavarmistaja”  hölkötteli seurassamme lähes koko etapin. Matkalla ehti katsella maisemiakin, ”rupakiveä” ihailtiin jokipenkan päältä kaukaa, ei viitsinyt kiivetä lähemmäksi katsomaan. Luontokeskukselle saavuttiin n. klo 12.30, varsinaista aikataulua meillä Leifin kanssa ei ollut, mutta suunnilleen tämän verran olimme arvelleet etappiin kuluvan. Perillä odotti ensimmäinen ”drop bag”, varustekassi, jonka sai itse pakata omaa huoltoa varten ja järjestäjät kuljettivat paikalle. Juomapussi tuli täytettyä ja sipsipussista tunkaisin muutaman suuhun. Tässä vaiheessa tuli ensimmäiset oireet tulevasta…sipsit juuttuivat suuhun mössöksi ja oli vaikea niellä alas niitä. Noo, ajattelin että jos ei maistu, niin ei maistu. Reppu selkään ja matka jatkukoon. Mukaan tarttui tässä vaiheessa myös kävelysauvat, joita arvoin pitkään kumpaan huoltopistereppuun ne laitan, onneksi tähän ensimmäiseen, koska niistä oli iso apu myös tasaisemmilla pätkillä huonon olon vuoksi.

2. etappi, Oulangan luontokeskus 28km – Myllykoski ekopiste 58km

Tästä ne vaikeudet sitten alkoivat, melkein heti liikkeelle lähdön jälkeen alkoi tuntua painetta vatsassa, eväät juuttuivat vatsaan, mikään ei imeytynyt eteenpäin. Tahti hidastui huonon olon siivittämäksi kävelyksi. Myös 24 asteen lämpötila ja auringon paahde teki varmaan oman osansa. Järjestäjien takamies käppäili uskollisesti kanssamme ja ehdotteli minulle jo takaisin luontokeskukselle kääntymistä, mutta eihän nyt keskeyttäminen tullut kysymykseenkään, jalatkin vielä liikkuivat eteenpäin. Mutta tältä uskolliselta seuralaiselta löytyi myös se korvaamaton ensiapu, joka koitui retkeni pelastukseksi. Suolatabletit. Aluksi 2 kpl 500mg suolatabua naamariin veden kanssa ja matka jatkui. kohta 4 lisää ja runsaasti vettä. Aika nopeasti olo koheni ja kykeni taas jatkamaan hölköttelyä. Tässä vaiheessa Tarius oli karannut jo kauas, mutta oloni kohennuttua saimme Tariuksenkin uudelleen näkyviin Kitkajoen rantaan saavuttuamme. Tässä vaiheessa reittiä oli onneksi hieman parempi olotila, niin kykeni nauttimaan reitin parhaista maisemista. Seuraavalle etappipaikalle saavuimme joskus klo 19 jälkeen, reilun tunnin cutoff-ajasta jäljessä. Tässä vaiheessa salaa jo toivoin että cutoff toimii ja meidät liputetaan ulos. Mutta kilpailun jury oli kokoontunut ja päättänyt antaa meidän jatkaa. Tarius saapui tässä vaiheessa n. 5 minuuttia perässämme taukopaikalle. Takavarmistaja ilmoitti tässä vaiheessa, ettei enää tule varmistamaan menoamme, joten päädyimme jatkamaan matkaa turvallisuussyistä yhdessä kaikki kolme. Tässä vaiheessa täytin juomapussin vedellä ja juomajauheella, toivoen, että saisin edes pelkän jauheen avulla suoloja koneeseen.

3. etappi Myllykoski ekopiste 58km – Ruka 80km

Rauhalliseen tahtiin lähdimme reipasta kävelyvauhtia etenemään kohti Rukaa. Aika nopeasti huomasin, että juomapussin sisältökään ei uppoa, kaikki jäi vatsaan vellomaan. Onneksi mukaan tarttui ensiavuksi kasa suolatabuja, niiden avulla sain sentään veden imeytymään. Viimeinen etappi oli lähinnä eteenpäin raahustamista, mistään nautinnosta ei voinut puhuakaan. Hieman ennen Kumpuvaaraa sain mukavan puhelinsoiton järjestäjiltä, kyselivät että haluammeko heidän järjestävän hotelliin meille ruokaa, keittiö kun oli menossa kiinni. Olimme jo huomioineet asian ja varanneet itse ruokaa huoneeseen, joten kiitin kauniisti huolenpidosta, ja ruokaa ei tarvinnut järjestää.  Jälleen kerran yksi osoitus uskomattomasta kisaorganisaation huolenpidosta! Kumpuvaara ja Konttainen meni vielä ihan kivasti ylös ja alas, mutta Valtavaara alkoi olla jo yhtä tuskaa. Ehkä enemmälti henkisestikin, maali oli jo sen verran lähellä, että alkoi olla jo odotuksia taivalluksen päättymisestä. Tosin Valtavaara oli myös teknisesti kaikkein vaativin ja rankin osuus koko reitillä. Siitäkin sitten selvittiin ja jäljellä oli enää Rukan ylitys ja maali. Maalissakin meitä oltiin vielä vastassa, vaikka oltiin 1h46min myöhässä määräajasta. Kokonaisaika siis reitillä 17h46min.

Jälkipeli

2 tuntia sain nukuttua aamuyöstä, hotelliaamupalalla sain alas tuoremehua ja vähäisiä suupaloja leikkeleitä, edelleenkään ei mikään isompi uponnut. Vasta automatkalla n. 14 tuntia kisan jälkeen sain syötyä hieman tuhdimmin. Olin jo tehnyt päätöksen kisan jälkeen, että nyt riittää tämä pelleily, ei ikinä enää! Eli nähdään reilun kuukauden kuluttua 12h rogakisassa Luostolla!

Savon Raketti

Pirunvuoren Ponnistus


Täysin sitoutumaton ja rekisteröimätön, omaa tietöntä taivaltaan kulkeva Savolainen Multi- / Ultrasport -seura







                            Savon Raketti





Savon Raketti - Alias Pirunvuoren Shemeikka - Alias Veli Luikku - Alias Ulf Jokmokson.

Jokmoksonien veljessarjan pikkuveli.

Aina menossa joka paikkaan pää kolmantena jalkana harkitsematta asiaa tarkemmin. Ja aina myös ensimmäisenä ruikuttamassa ja keskeyttämässä. Potee kroonista koti-ikävää, menohalut on kovat, mutta paluuhalut vielä kovemmat.

Luunkova suunnistaja, ei tee juurikaan koskaan virheitä, mutta vauhtikaan ei päätä huimaa.

Kovimpia saavutuksia: Ungdomens Tiomilan 4. sija 1984, Trans Alpine Run 273km 2011, 24h Rogaining MM 2010 14. sija, Hiihtosuunnistuksen MM 2017 17. sija, 24h rogaining-SM 2018 1.sija, Halti Ultra Trail 103km ilman ulkopuolista huoltoa 2019.

Ennätyksiä: 1982 Cooper 3650m mustat Nokian kumisaappaat jalassa, seiväshyppy 275 11-vuotiaana 1977 itsetehdyllä koivuhalolla, 100m 12,85 1986.

Saavutuksia myös urheilun ulkopuolelta: Hiekanveiston MM 5. 2003, Hiekkalinna Guinness-ME 2000 korkeus 8,73m, useita palkintosijoja taidekilpailuissa ympäri maailmaa.

Erityyppisiä maratoneja:

5.10.2011 Vuoristomaraton (Schruns-Galtür, Itävalta) 7:45
29.7.2013 Suunnistusmaraton (Kiilopää) 9:25
31.8.2013 Polkumaraton (Nuuksio Classic) 5:51
2.3.2014 Potkukelkkamaraton (Osmajärvi) 3:45
18.3.2014 Sauvaluistelumaraton (Osmajärvi) 2:38
6.10.2019 Maraton (Osmon superhölkkä, Pieksämäki) 4:43:12



                            Tarius




Tarius - Alias Clara Jokmokson

Jokmoksonien sisarusparven paremman sukupuolen edustaja.

Lähes kaikenoppinut PiPon helikopteripilotti.

Helppo nakki. Suostuu lähes kaikkeen…siis urheilun puolella. Helppo houkutella mukaan kaikkiin hullutuksiin.

Hidas kuin mikä, mutta kun pääsee vauhtiin, ei helpolla pysähdy.

Parhaita saavutuksia: MM Rogaining 2010 14. sija, Trans Alpine Run 2011 viimeisenä hyväksyttynä suorituksena maaliin. Moninkertainen hiihtosuunnistuksen SM-mitalisti…tai no ainakin kerran…viestissä.

                            Leif Jokmokson





Leif Jokmokson.

Jokmoksonien veljessarjan isoveli.

Seuran tykki, juoksee muut PiPolaiset suohon mennentullen.

Parhaita saavutuksia: Trans Alpine Run 274km 2011, ehdoton ykkössaavutus Jukolan viestin 1985 nopein osuusaika, TransGranCanaria 119km 2013.

Kantaa harteillaan arvostettua “PiPon Transu” -viittaa. (eniten juostuja “Trans” -ultria)



Martin Jokmokson




Martin Jokmokson.

PiPon turvamies.

Suuri urheilija. Suurempi kuin muut PiPolaiset yhteensä.

Parhaita saavutuksia: On.

Varma voittaja jos pääsee startista keulille. Kukaan ei mahdu ohi.

TransGranCanaria 2013

TransGranCanaria 2013

Leif Jokmoksonin maailmanmatkailu perheen kanssa johti taas yhteen hullutukseen. Leifille ei puolimaraton vuosi sitten Las Palmasissa riittänyt, vaan kuultuaan tästä 119km ultravuorijuoksusta, katastrofin ainekset olivat valmiit. Matkat varattiin jo loppukesästä 2012 ja ilmoittautumisetkin hoidettiin samaan aikaan, Tariusta ja allekirjoittaunutta kun ei ole vaikea houkutella…

Kisaan valmistautuminen ei ollut ihan täydellistä, niin kuin yleensä, kun kaikkea muuta kivaakin aina haluaa tehdä. Ei kuitenkaan ihan retuperälleenkään valmistautuminen mennyt, keskeyttäessäni 55km väliasemalla (oman gpsn mukaan 60,5km) jalat vielä uhkuivat voimia ja muutenkin oli hyvät fiilikset… mutta se ikuinen sama vaiva, joka on niin monet kerrat pakottanut keskeyttämään 24h rogaining-kisat joskus 18 tunnin kohdalla (no, rogaining-kisaahan ei varsinaisesti keskeytetä, vaan tehdään vaan reittisuunnitelmaan muutos ja oikaistaan maaliin), alkoi taas vaivata joskus 10 tunnin jälkeen. Oli jo vaivannut kisaa edeltävinä päivinäkin, mutta sain hoidettua kuriin ennen starttia, mutta kun ei niin ei.

Mutta olihan siellä se kisakin. Hotellilta lähdettiin perjantai-iltana talsimaan kilometrin matkaa paikalle, josta järkkäreiden bussit poimisivat meidät kyytiin ja kuljettivat starttipaikalle Agaeten kylään. Bussista siirryimme rumpupärinän säestyksellä starttiviivalle odottelemaan lähtöä. Ennen starttia tapasimme myös neljännen suomalaisen kisaan lähtijän, Amazonin Kardaanin, jonka kanssa yhdessäerikseen taivalsimme ensimmäiset 55km välillä toisiamme ohitellen.

Startti sitten vihdoin tapahtui vuorokauden vaihtuessa, eli lauantaina klo 00.00. Varustuksena n. 6kg reppu selässä, jossa pakolliset varusteet ja ylimääräistä energiaa tankkausasemien välejä varten. Suunnitelmissamme oli, että kolmistaan vedämme ainakin ensimmäisen yön, jonka jälkeen erkanemme tilanteen mukaan. Ensimmäinen 10km ensimmäiselle vesitankkausasemalle oli silkkaa nousua, 1200 metriä ylöspäin. 430 juoksijan letkan lähes hännillä ”juoksimme” sauvoja apuna käyttäen rauhallista tahtia. Jo tämän kympin jälkeen totesimme, että juoksualusta on ihan jotain muuta kuin odotimme. 2,5 tuntia ekaan kymppiin oli kuitenkin ehkä enemmän jota odotimme, vaikka alkuperäiseen suunnitelma-aikatauluun se menikin.
Pikainen tankkaus ja matka jatkui. Seuraava tankkausasema oli 19,5km kohdalla, jonne edettiin ”tasaista” ylävuoristoa. Teknisesti helpompi pätkä, joka menikin huomattavasti ripeämpää tahtia. Taidettiin jopa oikeasti juosta suurin osa pätkästä. Tällä asemalla pitikin jo täyttää juomarakot ja tankata jo hieman huolellisemmin. Nyt oltiin jo edellä aikataulusta, korostettakoon että tuo aikataulumme oli tehty maaliin ehtimiseksi, eikä ollut mikään etukäteis ”tavoite”.

Seuraava kymppi olikin sitten jo jotain ihan muuta. Tankkausasemalta lähdettiin pudottamaan todella rajua alamäkeä, jyrkkyyttä riitti ja juokseminen käytännössä mahdotonta. Laakson pohjalta sitten käännyttiin ylöspäin ja ylämäkeä sauvojen avulla puhkuessa keskittyminen herpaantui ensimmäisen kerran pahemmin. Eksyimme reitiltä muutaman sata metriä polkujen haarassa, onneksi Leifillä oli näytöllinen gps hyvillä kartoilla ja reittijäljellä varustettuna, sen avulla tajusimme missä ollaan ja löysimme takaisin reitille. Tässä vaiheessa kirosimme ensimmäisen kerran reitin merkinnän tasoa, jossa todellakin oli toivomisen varaa. Jo aiemmin olimme harhautuneet reitiltä muutaman kymmenen metriä risteyksissä. Seuraavalle tankkausasemalle 28,5km kohdalle olikin sitten taas jokunen sata metriä nousua. Asemalla totesimme, että edellisellä välillä ansaittu ylimääräinen aika aikatauluumme oli tällä pätkällä menetetty. Neljännes matkasta kuljettu, ja yhtään ”hyvää” ei ollut kellossa… Ei hyvältä näyttänyt lopputulosta ajatellen.

Seuraava pätkä olikin sitten hieman pidempi. 43 kilometrin asemalla olisi eka maraton ja yli kolmannes takana. No sinnekin piti tietysti ensin päästä. Tämäkin pätkä oli yhden laakson ylitys, eli rajusti alas ja vielä pidemmästi ylös. Ja sama erittäin tekninen alusta vaan jatkui. Ne, jotka ovat juosseet Kolilla Vaarojen Maratonin, tietävät mitä on vaativa tekninen alusta. Itse 4 kertaa Vaarojen Maran juosseena voin todeta, että Kolin polut ovat tähän verrattuna lastenleikkiä… 43 kilometrin asemalla olimme käyttäneet aikaa 10h20min. Eihän meillä vauhti ole mitään tosikisaajien menoa, mutta tässä vaiheessa oli hyvä verrata, että aikaa 43 kilometriin oli käytetty 1,5 kertaa enemmän kuin mitä olimme Kolilla juosseet… ja olimme kaikki ihan hyvissä voimissa, vauhtia ei vaan yksinkertaisesti kyetty nostamaan…

Seuraava pätkä olikin sitten taas hieman pidempi, nyt mentiin kuitenkin jo alamäkeen suurimmalta osin. Ja päivänvalokin auttoi jo matkan tekoa, ei tarvinnut enää otsalamppua päätä kiristämään. Eli nyt oli ensimmäinen pätkä, missä piti päästä nautiskelemaan maisemista ja matkan tekokin piti olla hieman kevyempää alamäen avulla. No kyllä se sitä olikin aluksi. Kunnes piti taas lähteä yhtä rinnettä kapuamaan ja sorruimme hyvänolontunteeseen ja unohdimme taas olla tarpeeksi tarkkana reittiopasteiden suhteen. Hiekkapohjaista metsätietä aikamme juostuamme totesimme, että opasteita ei ole hetkeen näkynyt. Koska sateen pehmentämään tiehen oli painunut niin reilusti kisaajien jalanjälkiä jatkoimme eteenpäin. Kunnes lopulta usko loppui ja Leifin oli kaivettava gps esiin repusta. Gps kertoi karun totuuden, olimme juosseet toista kilometriä harhaan, joten ei muuta kuin samaa tietä takaisin yli 2 kilometriä ylimääräistä juosseena, ja kaikki vielä kohtuu jyrkkää mäkeä. Emmekä tosiaan olleet ainoita, sen verran paljon oli muidenkin jalanjälkiä. Tässä vaiheessa minulla alkoi vanhat vaivat kiusaamaan, ja pidin ylimääräisen huoltotauon. Huolellinen rasvaus ja osittainen varusteiden vaihto auttoi vähäksi aikaa, mutta kun ongelmani on sellaista laatua, että kun se alkaa vaivaamaan, on huolto yleensä myöhäistä ja paranemiseen tarvii viikon. Toinenkaan ylimääräinen huoltotauko tällä välillä ei tuottanut toivottua tulosta, joten oli aika tehdä henkisesti rankka ratkaisu. En maininnut Leifille ja Tariukselle mitään ratkaisustani ennen 55km tankkausasemaa (omassa gps:ssä 60,5km), siellä ilmoitin jättäväni leikin kesken. Olisi toisaalta tehnyt mieli jatkaa vielä ainakin seuraava pätkä, kun päivänvaloa ja maisemia olisi riittänyt, mutta yhteenhiotulle tiimillemme on aina vaikeaa jättää ketään porukasta. Jos olisin päättänyt jatkaa, olisin todennäköisesti kivuiltani hidastanut matkan tekoa, jolloin muidenkin läpipääsy olisi vaarantunut ajanpuutteessa.

Matkanteko siis katkesi osaltani 14,5 tunnin jälkeen, muiden jatkaessa matkaa. Myös 4. tapaamamme suomalainen, Amazonin Kardaani, tuli 55km asemalle 10 minuuttia meidän perässä, ja jatkoi matkaa vielä tässä vaiheessa.

Minulta kesti 5 tuntia päästä pois maastosta järjestäjien kuljetuksella. Hotellilla pääsin seuraamaan netin välityksellä muiden etenemistä. Amazonin Kardaani oli keskeyttänyt kuulemma jossain seuraavien asemien välillä, kokien jännittäviä hetkiä maastosta poispääsyn kanssa, kun järjestäjät eivät suostuneet pelastamaan väliltä ja 112:ta ei kuulemma kiinnostanut… no, pääsi kuitenkin pois raahautumalla johonkin tienvarteen ja sieltä liftaamalla lopulta sattumalta ohi ajaneen ambulanssin kyytiin… kuulemma. Tarius keskeytti 95km kohdalla, katkaistuaan toisen sauvan alamäessä sen päälle kaaduttuaan 5km aiemmin. 95 km kohdalla Tarius oli myöhässä 1,5 tuntia järjestäjien cutoff ajasta…joten pakkoliputus ulos kisasta tapahtui. Tosin rahkeetkaan ei olisi enää viimeisille pätkille riittänyt.

Nettiseurannasta totesin Leifin olevan aikataulussa edelleen 111km kohdalla, joten raahauduin hotellilta kilometrin matkan maalipaikalle loppuviitoituksen varteen hurraamaan. Leif saapuikin maaliin klo 5.44 sunnuntaiaamuna, 119km juosseena ja aikaakin jäi vielä 16 minuuttia ennen maalin sulkeutumista. Hienosti tehty, ottaen huomioon, että matkalla oltiin jo aikataulusta jäljessä.

Kisan veti läpi myös toinen suomalainen alle 25 tunnin ajassa, onnittelut myös siihen suuntaan. Kaiken kaikkiaan 435 matkaan lähteneestä maaliin pääsi 265, aika kova keskeyttämisprosentti. Kertoo jotakin reitin kovuudesta ja olosuhteista. Sateet aiheuttivat reitille paikoin alustan pehmenemistä ja liukkautta. Lisäksi sääolosuhteet tuntuivat aiheuttaneen monille yllätyksiä vaatetuksen osalta. Asemalla jossa itsekin keskeytin, oli useita kilpailjoita värjöttelemässä avaruuslakanan alla, joka kuului pakollisiin varustuksiin. Itselläni ei ollut hätää, koska en ole koskaan lähtenyt liian heppoisin varustein maastoon, ja tämäkin kokemus taas osoitti, että tietyistä varusteista ei kannata tinkiä. Ylimääräisenä repussa oli tuulen ja vedenpitävä goretex-asu. Se ei paljoa paina, mutta on halpa henkivakuutus jos maastossa jotain sattuu.

Itse kisassa varusteena oli jalassa ohuet Bridgedalen sukat ja Salomonin Speedcross 3:t. Lyhyet lahkeettomat kalsarit ja shortsipituuteen katkaistut Aries –suunnistushousut. Paitana lyhythihainen tekninen paita. Pakollisiin varusteisiin kuulunut päähine oli koko ajan repussa, päässä pimeällä Retki Explorer 140 otsalamppu. Näillä varusteilla kisassa pärjäsi nippanappa, niin kauan kuin matka eteni. Jo parin minuutin tauolla oli pakko vetäistä goretex-takkia niskaan sateen ja tuulen vuoksi. Päivälämpötila oli jossain parinkympin tienoilla laaksoissa, vuorilla ehkä kympissä. Yöllä varmaankin jossain 5-13 välillä.

Keskeytys aina tietysti harmittaa. Kiitos henkisestä tuesta kaikille ystäville, jotka olitte huolissanne masennukseni tasosta heti kisan jälkeen, harmitus oli kuitenkin huomattavasti oletettua pienempi. Pitäisi tietysti olla hieman huolestunut tässä vaiheessa 40 -vuotisella urheilu-urallani, että oppii keskeyttämään ilman uhoa ja raivoa ja ilman ”kyllä minä vielä näytän” –ajatusta. Sen sijaan ajatukset pyörivät enemmän  ”ihan hyvä keskeyttää kun tuntuu vielä hyvältä”… ei ole ihan hyvä ajatusmaailman muutos näitä ultramatkoja ajatellen… Täytynee antaa itsensä palautua tästä 60km vuoristo”puolikkaasta” ja keskittyä sen jälkeen tiettyjen ongelmien ratkaisuihin. Ensi kesänä tuskin tulee lähdettyä yli 12 tunnin kisoihin, jos ei ratkaisuja löydy. Pitää sitten kuitenkin vetäistä enemmän noita 12 tuntisia…


Savon Raketti

Erilaiset häät

Erilaiset häät - Pirunvuoren Ponnistuksen tapaan!

Kun Pirunvuoren Ponnistuksen täyttä ymmärrystä vailla olevat urheilijat päättävät lyödä hynttyyt yhteet, siitä ei voi seurata muuta kuin jotakin tavallisesta poikkeavaa.
Tämä on lyhyt tarina siitä, miten voidaan lähes kaikki häihin liittyvä tehdä omalla erikoisella tavalla. Tämä on tarina Tariuksen ja Savon Raketin kosiomatkasta ja häistä.

Kosiomatka

En ollut koskaan kuullut, että kukaan ystäväni/tuttuni olisi oikeasti tullut kosituksi karkauspäivänä vanhan perinteen mukaan…enkä osannut kuvitella, että se sattuisi omalle kohdalleni.
Oli kaunis, aurinkoinen päivä. Päivä siinä kuin muutkin, edellisen päivän saunaillan jälkeen pienessä kohmelossa makoilin sohvalla, kun Tarius tuli kiskomaan minut ylös ja potkimaan ladulle. Ei auttanut narina ja marina, lähdettiin kiertämään Pirunvuoren Pöräystä, Tarius reippaana edellä ja minä raahustin perässä ohimot jyskyttäen, toivoen että aurinko edes hetkeksi väistyisi pilven taakse. Ei väistynyt.
Pöräyksen puolivälissä Tarius vihdoin seisahtui hetkeksi ja minultakin varmaan pieni hymy irtosi lepohetken kunniaksi. Seuraavaksi aivoni rekisteröivät outoa höpinää jostain yhteisestä latujen kiertelystä ja loppuelämästä. Hetken kuunneltuani silmämunani alkoivat pikkuhiljaa levitä kananmunan kokoisiksi tuijottaessani Tariusta epäuskoisesti: herrajumala, minua kositaan! Silloin sen tajusin. 29.2.2012, karkauspäivä. Pikainen raksutus jyskyttävien ohimoiden välissä, ja lopulta sopersin jotain epämääräistä liian kaukana olevasta kangaskaupasta. Tämän Tarius tulkitsi välittömästi suostumukseksi, ja se oli sitten menoa. Noo…olihan tästä ollut puhetta aiemminkin, avioliitosta, mutta minä kun olen niin nahjus, etten ole saanut koskaan mitään kosintaan viittaavaa aikaiseksi.
Pikaisesta tilanteen ratkeamisesta helpottuneena matka jatkui ripeästi takaisin kotiin ja sohvaa kohti.

Häävalmistelut

Koska molemmat olivat olleet aiemmin aviossa, ja mitkään hässäkkähäät ei kiinnostanut, päädyttiin ratkaisuun “kutsutaan kaikki tai ei mitään”, eli ei ketään. Molemmilla oli vahva mielipide erilaisista vihkiäisistä, onneksi molempien mielipiteet kohtasivat tässäkin asiassa!
Tässä vaiheessa päätettiin päivämäärä, varattiin maistraatti virallista osuutta varten, ja pappi sanomaan aamenen itse valitsemassamme paikassa…toivottiin vain tässä vaiheessa, että pappi on sopivan suvaitsevainen.
Ainoa asia mistä tingittiin, oli yksi tuttu valokuvaamaan avioliittoon siunaamisen, ja hoitamaan muutama muu käytännön asia.

Häät

Päiväksi valittiin sitten kiirastorstai. Syitä oli useita: uskonnollinen ajankohta, molempien pääsiäisen jälkeisen viikon loma ja tietysti myös arkipäivänä Savon Raketti sai palkallisen häävapaapäivän töistä…
Kello 12.30 marssimme yhdessä maistraattiin, tilaisuus oli koruton ja nopea. 5 minuuttia ja virallisesti meistä kahdesta oli tullut yksi.

Saman tien kotia kohti, ja kello 14.30 saapui pappi paikalle, ja lähdimme talsimaan kohti Pirunvuoren huippua.


Kapeaa polkua ei tarvinnut talsia kuin kolmisensataa metriä, Pirunvuoren juurella kun asumme. Tässä vaiheessa voi jo kuvastakin päätellä, että frakkia ja valkoista häämekkoa oli turha odotella.
Pirunvuoren huipulle olimme jo valmistelleet vihkialttarin aiemmin. Hääasut halusimme oman mielemme mukaiset, eli juoksuasu tuli valittua luontevasti ja yksimielisesti.


Alttariin ei kuulunut muuta rekvisiittaa, kuin kelopuu siunaukseen polvistumista varten. Kaikki muu oli luonnon omaa muovausta, kuvassakin taustalla osittain näkyvine mäntykaarineen, kun olivat puut nöyrtyneet lumen painosta.


Avioliittoon siunaaminenkin meni suunnitelmien mukaan. Niin, ja olihan sitä rekvisiittaa sentään vielä jotain muutakin pientä: morsiuskimppu oli valmistettu Savon Raketin toimesta samana aamupäivänä, luonnollisesti kuusesta, männystä, puolukasta ja katajasta.
Vuorelta laskeutumisen jälkeen kuunneltiin lopuksi vielä papin laulamana häävirsi. Tämän jälkeen olikin aika aloittaa yhteinen taival, kuinkas muuten kuin kiertämällä Pirunvuoren Pöräys juosten. Tällä kertaa tosin vain puolikkaana, kosiopaikalle asti ei tällä kertaa ollut tarvetta palata.
Juoksulenkin jälkeen olikin vuorossa rantasauna ja hääateria. Kiuasruokaa “Pirunvuoren kylpylässä” valmistettuna ei voita mikään, joten siitä koostui pääruokakin. Naudanpaistia ja kermasavujuustoperunoita.


Eikä tietysti kuohuvaakaan oltu unohdettu…


Tämän jälkeen oli vuorossa ehkä hieman normaalimpi hääyöaie (huomatkaa harvinainen suomalainen yhdyssana, jossa on 7 vokaalia peräkkäin!). Tästä ei ole kuitenkaan valokuvia suuren yleisön helpotukseksi.
Seuraavana aamuna oli herätys kello 5.00, oli aika erilaisen häämatkan. Toiset menevät yleensä etelän lämpöön, viimeinen kuva kertokoon jotain meidän matkamme lämpötiloista. Mutta siitä ehkä seuraavassa tarinassa…ehkä ei…


Kirjoittanut 12.4.2012, Savon Raketti